Linkit

Eräs nainen kirjoitti vuosisata sitten

”Ruumiimme rakentuu syömästämme ruuasta. Ruumiin kudoksissa tapahtuu jatkuvaa uudistumista. Jokaisen elimen toimiessa syntyy kuona-aineita, jotka on korvattava uudella ravinnolla. Ruumiin jokainen elin tarvitsee osansa ravinnosta. Aivojen on saatava oma osansa, samoin luiden, lihasten ja hermojen. Ruuan muuttuminen vereksi ja veren käyttäminen eri kudosten rakentamiseen on ihmeellinen tapahtumasarja, joka tuottaa jatkuvasti elämää ja voimaa jokaiselle hermolle, lihakselle ja kudokselle. Sen tähden meidän on valittava ruokia, joista parhaiten saamme ruumiin rakentamiseen tarvittavia aineita.” Näin kirjoitti eräs nainen jo vuosisata sitten. Kuinka aikaansa edellä hän olikaan suositellessaan kasvisvoittoista ruokavaliota ihmiskunnalle!
 
 
 
 

Huom! Uudet linkit terveysaiheisiin artikkeleihin löytyvät jatkossa Terveysprojekti Karpalo ry:n Twitter tililtä.

 
 

Artikkeleita luettavaksi

– ”Roskaruoka voi tehdä hedelmättömäksi” Terve 27.10.2011
– ”Tutkimus haastaa vallitsevan käsityksen oikeasta ateriarytmistä” Iltalehti 15.12.2012

– ”Norjan armeijaan tulee lihaton maanantai”  HS 19.11.2013
– ”Tutkimus: Isäksi aikovien syytä pitää huolta folaatin saannista” HS 26.12.2013
– ”Ruoasta paljon C-vitamiinia saavat saattavat välttyä aivohalvauksilta” YLE 4.12.2013
– ”Kasvirasvoilla tehdään suurta ihmiskoetta” HS 4.12.2013
– ”Purukumi voi laukaista kroonisen päänsäryn” HS 25.1.2014
– ”Pullottavan vatsan aiheuttaa jumiin jäänyt kaasu – 7 kysymystä pömppömahasta” HS 6.3.2014

 

Artikkeleita eri aiheista aakkosjärjestyksessä

Alkoholi
– ”Tutkimus: Karkeilla ja alkoholismilla yhteys” IS 14.7.2011
 
Allergiat

– ”Ruotsalaistutkimus: Käsin tiskaaminen ehkäisee lasten allergioita” HS 23.2.2015

Alzheimer
– ”Kasvispainotteinen ruokavalio saattaa ehkäistä Alzheimerin tautia” YLE 2.7.2010
– ”Tutkimus: Alzheimerin tautia sairastavilla korkeat DDT-tasot” HS 27.1.2014
– ”E-vitamiinivalmisteet ovat liian yksipuolisia suojatakseen Alzheimerin taudilt” HS 11.2.2014
– ”Miljoonat ihmiset voisivat välttää Alzheimerin taudin muuttamalla elintapojaan” YLE 14.7.2014
Antibiootit

– ”Antibiootit voivat sekoittaa suoliston vuosiksi” YLE 14.3.2015

Diabetes
– ”Aikuistyypin diabetes mahdollisesti nivelrikon riskitekijä” YLE 19.11.2012
– ”Mustikat auttavat torjumaan diabetesta” Iltalehti 30.8.2013
– ”Tutkimus: Hapan ruoka liittyy diabeteksen vaaraan” YLE 28.11.2013
– ”Lihapainotteinen ruokavalio yhteydessä diabetesriskiin” YLE 24.12.2013
– ”Lapsen diabetes voidaan havaita paljon luultua aiemmin” YLE 11.3.2014
– ”Pätkäpaasto voi ehkäistä diabetesta, kertoo tuore tutkimus” HS 16.6.2014
Geenimuuntelu
– ”Geenimuuntelu ei tepsinytkään maissin tuholaistorjuntaan” HS 18.3.2014
Epigenetiikka
– ”Liikunta voi kumota lihavuusgeenien vaikutuksen” HS 13.11.2012
– ”Ruoka vaikuttaa syöpägeeneihin” TS 13.4.2014
– ”Tutkimus: Pohjoismainen ruokavalio voi suojata kroonisilta sairauksilta” YLE 5.1.2015
Hotkiminen
– ”Pyttipannu parissa minuutissa – koululaiset hotkivat ruokansa” YLE 15.9.2014
Imetys

– ”Pitkään imetetyt etevämpiä jo alle kaksivuotiaina” YLE 7.1.2014
– ”Tutkimus: Rintamaitoa pitkään saaneet ovat älykkäämpiä ja varakkaampia” YLE 18.3.2015

Karppaus
– ”Ruotsalaisvaroitus imettäville äideille: Vältä vähähiilihydraattista ruokavaliota” YLE 16.9.2015

Kahvakuula
– ”Älä trenaa kahvakuulilla yksin, jos et hallitse tekniikkaa” YLE 11.3.2014

Kala
– ”Rasvainen kala myrkkyä joidenkin miesten siittiöille” YLE 9.8.2008

– ”Norjassa heräsi huoli lohensyönnin vaikutuksista sikiölle” HS 22.6.2013

– ”Tutkimus: Muovi kuuluu jo monen ruokavalioon” YLE 29.9.2015

Kalaöljykapselit
– ”Inuiittien ruokavalio ei suojaakaan sydäntä – kalaöljykapselit jopa haitallisia” HS 13.6.2014

Kofeiini
– ”Yli 4 kahvimukia päivässä voi olla haitallista – EU-virasto antoi kofeiinisuosituksena” YLE 27.5.2015

Liikunta
– ”Liikunta paras lääke selkäkivun ehkäisyyn” YLE 15.5.2012

– ”Ylen liikuntatesti: maatalousyrittäjän askelmäärä hämmästytti asiantuntijan” YLE 2.6.2014
– ”Vähäinen liikunta voi surkastuttaa lihasten lisäksi aivot – Muistin kannalta liikkuminen on yhtä tärkeää kuin pänttäys” HS 19.4.2017

Maito

– ”Tutkimus: Runsas maidonjuonti voi olla yhteydessä ennenaikaisen kuoleman riskiin ” HS 29.10.2014
– ”Harvardista kuuluu kummia: maito tappaa” Kauppalehti 19.11.2015

 
Maksa
– ”Rasvamaksan merkkejä jo lapsilla”  MTV3 8.6.2012
– ”Tutkimus: Hedelmäsokeri aiheuttaa rasvamaksaa ilman painonnousuakin” HS 24.6.2013
– ”Suomalaisten maksat ovat huonossa kunnossa – syynä viina ja nopeat sokerit” HS 28.3.2014
 
Marjat
– ”Tämän takia suomalaista mustikkaa kutsutaan superruoaksi” MTV3 01.08.2011
– ”Koululääketiede tutkii yhä ahkerammin marjoja” YLE 2.11.2012
– ”Tutkimus: Puolukka terveellisempää kuin mustikka ja acai” HS 27.1.2014
– ”Hedelmät ja marjat suojaavat lapsia korvatulehduksilta” YLE 6.3.2014
Matala-asteinen tulehdus
– ”Väitös: Liikalihavuus aiheuttaa rasvakudokseen tulehduksen” HS 7.6.2013
– ”Sadoillatuhansilla suomalaisilla piilevä tulehdus – Varsinaista lääkettä ei ole” Iltasanomat 24.3.2014
– ”Salakavala tulehdus riivaa satojatuhansia suomalaisia” HS 4.7.2014
 
Masennus
– ”Jo puolen tunnin kävely torjuu masennusta” HS 30.10.2013
– ”Psykologi: Levoton lapsuus saa aikaan masentuneita aikuisia” YLE 7.1.2014
– ”Tutkimus: Yli viisi tuntia ruudun ääressä voi aiheuttaa nuorelle masennusta” HS 7.3.2014
– ”Perheen kesken syöminen tekee lapsista terveempiä ja torjuu masennusta” HS 26.6.2014
– ”Tutkimus: Imettäminen pitää masennuksen loitolla” HS 20.8.2014
– ”Äidin korkea verenpaine voi vaikuttaa lapsen mielenterveyteen koko elämän” HS 15.11.2014
– ”Tutkimuksen mukaan masennus iskee erityisesti 30–44-vuotiaisiin naisiin” HS 29.11.2014
– ”Uusi teoria saa vahvistusta: Masennuksen taustalla voi olla tulehdus” HS 7.1.2015
– ”Runsas sokerin käyttö voi lisätä miesten riskiä sairastua masennukseen” YLE 10.8.2017
Melatoniini (unihormooni)
– ”Melatoniinin käyttö ei täysin vaaratonta – Ylilääkärin kommentti…” YLE 5.2.2015Melu
– ”Vähäinenkin melu aiheuttaa vakavia sairauksia” YLE 2.7.2014
 
Oksitosiini
– ”Ihminen elää toisen kosketuksesta” HS 18.4.2016

 

Osteoporoosi

– ”Luukatoa lääkitään turhaan – moderneihin sairauksiin tuhlataan aikaa ja rahaa” HS 22.5.2015
– ”Kalsium ei ehkäise luunmurtumia – ei ruoasta eikä pillereistä saatuna” US 7.10.2015

Paasto

– ”Paastoaminen parantaa vastustuskykyä – ”immuunijärjestelmä voi syntyä uudelleen”” YLE 9.7.2014

Paksusuolitulehdus

– ”Lihan ja kasviöljyjen rasvahappo voi altistaa paksusuolitulehdukselle” YLE 27.11.2009

   (viitataan pääasiassa maissi- ja aurinkokukkaöljyihin, ei mm. oliiviöljyyn, kts. linkki)
Pähkinät

– ”10 hyvää syytä syödä pähkinöitä” Iltalehti 19.3.2012
– ”Kalorien laskeminen voi olla turhaa – pähkinöiden kalorimäärä vähäisempi…”” HS 29.4.2015

Raittius

– ”Brittitutkijat suosittavat täysraittiutta alkuraskauden aikana” HS 14.2.2015

Ravintolisät

– ”Omega-3 on riski leikkauspöydällä” HS 17.4.2011
– ”Maksavauriot lisääntyneet hälyttävästi – syyksi epäillään kuntoilun ravintolisiä” HS 22.12.2013

Sokeri

– ”Sokeri -valkoinen myrkky” -Tieteen kuvalehti 11/2012.
– ”Tutkijat: Sokeri on myrkkyä siinä missä tupakka ja alkoholi” Iltalehti 2.2.2012
– ”Tutkija: Nestemäinen sokeri pahinta – litra appelsiinimehua ylittää suositukset…” YLE 11.3.2014

– ”Sanna Ukkola: Sokerilla kyllästetyt lapset” YLE 25.8.2014
– ”Sokeripäiväkirjat paljastavat: Suomalaislapset syövät liikaa sokeria” YLE 29.9.2014
– ”Vain kuusi teelusikallista päivässä” IS 5.3.2015
– ”Tutkimus: Sokeriteollisuus lobbasi voimalla terveyshaittojen salaamiseksi” YLE 12.3.2015
– ”Mies testasi, miten käy, kun syö 40 teelusikallisen edestä sokeria joka päivä”

Ilta-Sanomat 1.9.2015

– ”Sokerin vähentäminen kohensi lasten terveyttä jo kymmenessä päivässä” HS 27.10.2015
 

 

Stressi
– ”Aikuisen stressi lihottaa lasta” HS 20.3.2014
– ”Metsä on mahtava stressilääke: Laskee sydämen sykettä ja vähentää lihasjännitystä” YLE 5.4.2017

Suoliston bakteerit
– ”Maitorasvat voivat laukaista tulehduksellisen suolistotaudin” YLE 18.6.2012
– ”Tutkimus: Punainen liha ja väärät suolibakteerit kalkkeuttavat valtimoita” HS 8.4.2013
– ”Tutkimus: Ruokavalion muutos keikauttaa suoliston mikrobit päivässä” HS 16.12.2013
– ”Suoliston bakteerit ja mielen terveys” YLE 19.2.2014

– ”Antibiootit voivat sekoittaa suoliston vuosiksi” YLE 14.3.2015
– ”Suolistobakteerit ovat avain kakkostyypin diabeteksen ehkäisyssä – suomalaistutkijat löysivät puuttuvan linkin täysjyväviljan ja terveysvaikutusten väliltä” HS 12.4.2017

Sydänsairaudet
– ”Kuitupitoinen ruoka tosiaan ehkäisee sydänsairauksia” YLE 16.1.2014

– ”Tutkimus: Saunominen suojaa sydänsairauksilta” HS 23.2.2015
 
Transrasvat
– ”Suurin osa pahoista transrasvoista saadaan eläinperäisistä tuotteista” HS 23.8.2016
 
Tupakka
– ”Tutkimus: Pintoihin ja esineisiin pinttynyt tupakansavu terveydelle haitallista” YLE 3.2.2014
 
Työasento

– ”Jo pikkulapset joutuvat fysioterapeutille – syynä tabletteihin hurahtaminen ” YLE 29.4.2015

Syöpä
– ”Lupaavia tuloksia: mustikasta ase rintasyöpää vastaan?” YLE 7.12.2013
– ”Tutkimus: Teinityttöjen rasvainen ruokavalio altistaa varhaiselle rintasyövälle” HS 26.12.2013
– ”Tutkimus: Hedelmät ja kasvikset pienentävät monen syövän vaaraa” YLE 4.7.2014
– ”Tutkimus: Syöpäpotilaan näivettäjä onkin ruskea rasva” HS 21.7.2014
– ”Tutkimus: Tölkillinen limonadia päivässä voi kasvattaa syöpäriskiä” HS 23.2.2015
– ”Lehmän retroviruksella ehkä yhteys rintasyöpään” TIEDE 17.9.2015
– ”Makkara ja pekoni ovat syöpäriskejä: WHO asetti lihatuotteita samalle riskilistalle tupakan kanssa”
HS 26.10.2015

– ”Yli 50-tuntiset työviikot liitoksissa moniin terveysriskeihin” YLE 8.8.2017

 

Uni
– ”Tutkimus: Epäsäännölliset nukkumaanmenoajat yhteydessä lasten käytösongelmiin” YLE 11.11.2013
– ”Tutkimus: Itsekuri toisi ihmisille enemmän yöunta” HS 4.8.2014
– ”Älypuhelimen sininen valo saattaa haitata lapsen yöunta” HS 7.1.2015
 
Verenpaine
– ”Piilevä verenpaine luultua vaarallisempaa” YLE 7.1.2014
– ”Tutkimus: Auringonvalo laskee verenpainetta ilman D-vitamiiniakin” HS 21.1.2014
 
Ylipaino
– ”Kuopiolaistutkimus: Lähes viidesosa ekaluokkalaisista on ylipainoisia”  HS 25.4.2010

Tutkimukset osoittavat, miten elämäntavoilla voidaan ylläpitää parempaa terveyttä.

Haluatko tilata uutiskirjeemme?

Tilaamalla pysyt ajantasalla Karpalon terveysuutisista.

Uutiskirjeen tilaus onnistui